Päivi

 

Olen tehnyt koirien lihashuoltoa vuodesta 2010 valmistuttuani urheilukoirahierojaksi. Koiran ravitsemusneuvojaksi valmistuin kaksi vuotta myöhemmin.  Kraniosakraaliterapian sain työkalupakkiini 2015 alkaen. 

Omaan perheeseeni kuuluu saksanseisoja ja borderterrieri. Koirani ovat aktiivisia ja liikumme paljon metsässä ja pelloilla ja kesäisin käymme myös uimassa. Koirien kunto pitää pitää hyvänä, jotta kestävyys riittää metsästyskaudella. Epätasainen ja vaihteleva maasto on haastava, mutta myös kehittää lihaksia monipuolisesti. Raskaasta liikunnasta palautumista voi edesauttaa lihashuollolla. Säännöllisesti tehtynä se myös auttaa ennalta ehkäisemään vammojen syntyä.

Koiran ravitsemusneuvoja -koulutukseen hakeuduin koska niin monilla koirilla on ongelmia ruokinnan suhteen. Toisilla koirilla esiintyy paljon allergioita ja iho-oireita, toisilla taas on jatkuvasti ongelmia ruoansulatuksen kanssa eikä sopivaa ruokaa tahdo löytyä. Oikealla ravinnolla ja sopivilla tukituotteilla ruoansulatuselimistö voidaan saada kuntoon ja koira voi taas nauttia elämästään. Tällä hetkellä en ota uusia asiakkaita ravitsemusneuvontaan.